Olipa lapsellani tänään onnellinen ilme, silmät loistivat ja hymy valaisi kasvot. Isänsä tuli isänpäiväkahville pojan pyynnöstä.  Poika oli varannut keksiä, pullaa ja jäätelöä, pyysi minua keittämään kahvit (ei juo kahvia eikä osaa keittääkään) ja laitteli lautaset, kipot ja kupit pöytään. Jäätelönkin paloitteli valmiiksi.

Hiukan jo jännitin pojan puolesta, isänsä kun ei ole niitä kaikkein täsmällisimpiä. Oli myöhässä 25 minuuttia, mutta ei ehtinyt jätski sulaa.

Kun ovikello kilahti, poika pomppasi avaamaan ovea ja oitis tarjoilemaan kahvia ja syömisiä.

Ja se onnellinen ilme kasvoilla.