Aamulla kello kuusi soi puhelin. Epäuskoinen herääminen:kuka nyt tuohon aikaan. Samea ääni kuuluu korviini: tuu äiti hakemaan mut kotiin. Missä olet: ympyrässä. Missä ympyrässä? Siellä mistä alkaa kaikki tiet. No löytyihän se sieltä lopulta. Känninen kenkänsä kadottanut lapsi. Äidin sydän tuskaa täynnä: pitääkö sinunkin kulkea kaikki nämä polut.

Jos tuota vanhaa rallia ...se pelaa ei joka pelkuri on...uskoisi sanasta sanaan, niiin kuin ollako vai eikö olla- aaseprgerpojallani on tapana, pitäisi pelata ja pelata aina vain. Niin muuten poikani ajatteleekin. Ja tekeekin. Ja sotkeaa asioita pelihimossaan. Mutta jos ei pääse irtipelihimosta, voisiko sen korvata pienemmällä pahalla, eli pelaamalla pelejä, joissa ei käsitellä rahaa. Siis oikeaa rahaa.
Tätä kysyy äiti.

Hieno asia, että lasten puolesta puhuja Liia Keltikangas-Järvinen on saanut tunnustusta elämäntyölleen. Hesarin "Palkitut"- palstalla 9.1.2009 on aiheesta lyhyt juttu ja haastattelu.

Vuoden professori sanoo mm, että on olemassa vaikeaksi temperamentiski kutsuttu piirteiden joukko. Lapsi, jolla on näitä ominaisuuksia, saa jatkuvia moitteita.

Jotkut piirteet ovat lapsen ominaisuuksia, ja jos näistäpiirteistä lasta jatkuvasti rangaistaan, aiheuttaa se suurta tuhoa.

Kukaan lapsi ei ole paha tai ilkeä tarkoituksella. Tämän kun saisi kasvattajien päähän uppoamaan. Me aikuiset olemme vastuussa pikkuisten ja isompienkinlasten kasvun tukemisesta. kauan tiedetty totuus on, että valtaosa lasten saamasta palautteesta pitäisi olla positiivista, on täyttä totta. Koulun kasvatus sen sijaa perustuu enemmän negaatioon, rankaisemiseen väärin tehdyistä asioista, eikä oikeaan vältämättä edes ohjata.

Ehkä kasvatus- blogini ei kuolue vieläkään. Saa nähdä. Ja riippuu siitäkin, onko lukijoita.

Genoveevan kasvatuksen jouluruno

Moni jouluna tavaraa keräilee
siltikin synkkänä heräilee
tuskin onnea, iloa tavara tuo
eikä  kiire joulumieltä luo

mut kun annat aikaasi hetkisen
kuuntelet ystävää pikkuisen
hymyilet hellästi rakkaille
tauon suot turhille touhuille.

Täyttyy sanoma jouluinen
meille lahja kai ikuinen
annettu iloksi ihmisten
Luoja sai aikaan ihmeen sen. 

Isopeikko kommenteissa tuumaili, etten lopettaisikaan kasvatusblogiani. No, heti ilmaantui asiaakin.

Nuorempi poika ei päässyt haluaamaansa lukioon, päätti sitten pitää välivuoden. Olisi ollut kuitenkin mahdollisuus mennä naapurikunnan lukioon. Poika oli siellä päivän, toisena valehteli olleensa ja käytti matkakuluihin ja johonkin avainpantiin tarkoitetut rahat ties mihin, yhteensä noin 38 euroa.

Kiukustuin valehtelusta ja rahan käytöstä, ja päätin olla illan omilla teilläni: parempi karttaa riitaa, ja samalla arvelin, etten aiemmista lupauksistani huolimatta vie poikaa tyttöystävänsä luo, matkaa 75 km. Kun ei puheet pidä toisin päin, ei minunkaan tarvitse pitää omiani.

Poika ilmoitti, että jos en vie, hän liftaa tai menee pyörällä. Laitoin tekstarin, että hyvää pyörämatkaa, että palaan maanantaiaamuun mennessä ja suljin puhelimen. Tämä oli perjantaina siis. 

Lopputuloksena oli, että poika jaksoi polkea n 35 kilometriä, nakotti tien poskessa yksikseen nälissään lihakset jumissa, tyttöystävän äiti sitten järjesti kyydin, millä uljas sulho pääsi tyttönsä luokse fillareineen

Tekisi mieli olla julma ja sanoa, etten hae kotiin, lähde vaan fillarilla matkaan. Että kulutit menovesirahat, noin 38 euroa, torstaina ja perjantaina limuun, karkkiin, ties mihin turhuuteen.

Tai olisiko se edes julmuutta. Pari kertaa olen seissyt raha-automaatilla hölmistyneenä, kun poika on "lainannut" luottokorttiani ja tyhjentänyt tilini, tai soittaa jostain tai seisoo edessäni naama kirkkaana, että annatko rahaa, multa ihan totta putosi juuri antamasi 20 egee vaikka varmasti laitoin rahat taskuun.