Kyselläänpä taas Genoveevan kasvatuksen lukijoilta, mitä mieltä olette koulujen turvallisuuskeskustelujen aiheista.

Pitääkö kouluihin saada turvamiehiä? Pakosuunnitelmat joukkomurhien varalle? Ovet lukkoon ja kameroita kriittisiin paikkoihin?

Itsestäni tuntuu, että suomalaiset alkavat häsätä mahdottomasti aina, kun jotain erikoista tapahtuu. Traagista toki, mutta traagista on myös se, ettei osata ajoissa katsella ympärillemme. Jos joku lähipiirin lapsi voi huonosti, saattaisi tilanne muuttua ihan arkisin keinoin paremmaksi. Kuuntelua, keskustelua, aikaa lapselle tai nuorelle, väittelyä, omien mielipiteiden esiintuomista, kriittisyyttäkin.

Meillä ainakin käydään syvällisiä filosofisia pohdintoja humanismin syvimmästä olemuksesta: minä olen kuulemma liian kiltti ja tyhmäkin ihmiskäsitykseni vuoksi, pitäisi olla jotain muuta. No, olen jatkossakin, ja puolustan kantaani, onpa ainakin jossain asiassa äiti- seinä, joka ei murru kiukkuisen aikuistuvan nuoren sanansäilästä.