Poikieni ollessa pikkuisia, laulelin heille itse keksimiäni lauluja. Vanhempi pikkuisista piti lauluistani, nuorempi ei halunnut kuunnella. Riimittelin kaikenlaisia hassujahöpöjä yleensä iloisia ja pirteitä laulelmia. Olisi pitänyt silloin kirjoittaa niitä muistiin.

"Sinä olet pienen pienen pieni,
pienempi kuin sienen sienen sieni,
minä tykkään susta susta susta"
 jatkoa en muista.

Unilaulut olivat tyyliin:

nyt nukkumatti tulla saa / on unimaassa ihanaa / sinne poika uinahtaa / ja unihiekkaa rapsahtaa / silmiin pieniin sinisiin / ne heti menee kiinni niin / ja unet saapuu silmän taa / jo kannattaakin nukahtaa.

No, osan keksin itse juuri nyt, mutta tuollaisista rallatuksista lapset pitivät. Eivät ne oikeasti tarvitsisi kirjoja, satuja, levyjä, jos äiti jaksaisi laulella ja olisi sen verran pöppelögeneraattoria päässä, että sieltä tulisi ulos kaikenlaista koko ajan. Jos olisin nyt pikkuisen äiti, luultavasti viettäisin aikaani paljon enemmän lapsen kanssa liikkuen ja laulellen. Tai sitten en.