<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lapsiin kohdistuva väkivalta on edelleen hämmästyttävän yleistä. Aiheesta on ollut lehdissä STT:n välittämiä uutisia, ja lastensuojelujärjestöt ovat kommentoineet aihetta. Vuosikaudet on käytetty aikamoisia resursseja aikuisiin, lähinnä naisiin, kohdistuvan väkivallan tutkimiseen ja kitkemiseen.

Mutta jospa pidemmällä aikavälillä väkivalta vähenisi minimiin, kun kiinnitettäisiin huomiota enemmän lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Lopetettaisiin puhumasta ruumiillisesta kurituksesta, ja käytettäisiin väkivallasta sen oikeaa nimeä.

Aikuisilla naisilla on mahdollisuuksia irrottautua väkivaltaisesta suhteesta. Toki on poikkeuksia, eli mies yltyy vielä väkivaltaisemmaksi naisen lähdön myötä ja alkaa vainota tätä. Mutta useimmin lähdön esteenä on psyykkiset syyt, enkä niitä toki vähättele. Aikuisella on kuitenkin enemmän valinnanmahdollisuuksia kuin lapsella, jolla useimmiten ei ole ainuttakaan.

 

Lapsi sen sijaan on aina avuton. Lapsi ei voi sanoa vanhempiaan irti perhesuhteesta, ei voi muuttaa toiseen perheeseen tai lastenkotiin kovin helposti. Moni lapsi varmaan hakee apua toivottomaan tilanteeseensa, mutta vanhempien valta lapseen on rajaton.

Naiset ovat perheessä käytännöllisesti katsoen yhtä väkivaltaisia kuin miehet. Naiset läpsivät ja tukistavat lapsiaan, ovat henkisessä väkivallassa useinkin mestarillisempia kuin miehet. Miehet ovat tutkimusten mukaan raaempia lapsiin kohdistuvassa väkivallassa, mutta etenkin pieniin lapsiin kohdistuva väkivalta on naisten aluetta.

Ymmärrän toisaalta hyvin tilanteet, joissa ns. keittää yli. Jos lähipiirissä tai missä tahansa järkevällä etäisyydellä sellaista uhkaa tapahtua, toivon, että äiti soittaa apua itselleen: viranomaisille, johonkin auttavaan puhelimeen, sairaalaan. Ja jos ei muuta keksi, vaikka Genoveevalle, joka on mestari keksimään selviytymiskeinoja.