lasten suustako totuus kuuluu....

Mun 16 v lapseni kysyi eilen, että miksi puhut tuolle pikkubroidille niin kuin vauvalle (14 v). Että "luuletko että se voi käyttäytyä kuiin aikuinen kun sinä pidät sitä vauvana". No joo. Sanoin, että kuopus on aina kuopus ja esikoinen on aina esikoinen, vaikka olisivat 50 v. Että käyttäytykää niinkuiin isommat ihmiset, ehkä minäkin kohtelen teitä sitten niin kuin aikuisempia. Emme päässeet yksimielisyyteen, kumpi muuttuisi ensin: poikien kasvu ja käytös vai mun tapa puhua. Eikä se tässä pointti ole. Joskus tuon asperger-masennus- tapauksen kanssa pärjää puhumalla kauniisti, rauhallisesti, hiljaa, lempeästi. Reggressio on aina ollut hänen selviytymiskeinonsa. Joskus häneen saa asian menemään perille käyttäen tätä tietoa hyväksi. Mutta useimmiten lapsi palaa maan pinnalle asiallisella, aikuismaisella puheella.
 
Se miksi tästä kirjoitan, on huomio vanhemman poikani tavasta havainnoida meidän perheen vuorovaikutusta.

Olen starttaamassa elämäni ekalle matkalle Viipuriin. Ehkä matkajännitys sai mut heräämään aikaisin. Hyvää lauantaipäivää kaikille g-kasvatuksen lukijoille.