19.04.2009 - 08:40
Aamulla kello kuusi soi puhelin. Epäuskoinen herääminen:kuka nyt tuohon aikaan. Samea ääni kuuluu korviini: tuu äiti hakemaan mut kotiin. Missä olet: ympyrässä. Missä ympyrässä? Siellä mistä alkaa kaikki tiet. No löytyihän se sieltä lopulta. Känninen kenkänsä kadottanut lapsi. Äidin sydän tuskaa täynnä: pitääkö sinunkin kulkea kaikki nämä polut.
30.03.2009 - 15:55
Jos tuota vanhaa rallia ...se pelaa ei joka pelkuri on...uskoisi sanasta sanaan, niiin kuin ollako vai eikö olla- aaseprgerpojallani on tapana, pitäisi pelata ja pelata aina vain. Niin muuten poikani ajatteleekin. Ja tekeekin. Ja sotkeaa asioita pelihimossaan. Mutta jos ei pääse irtipelihimosta, voisiko sen korvata pienemmällä pahalla, eli pelaamalla pelejä, joissa ei käsitellä rahaa. Siis oikeaa rahaa.
Tätä kysyy äiti.
10.01.2009 - 13:11
Hieno asia, että lasten puolesta puhuja Liia Keltikangas-Järvinen on saanut tunnustusta elämäntyölleen. Hesarin "Palkitut"- palstalla 9.1.2009 on aiheesta lyhyt juttu ja haastattelu.
Vuoden professori sanoo mm, että on olemassa vaikeaksi temperamentiski kutsuttu piirteiden joukko. Lapsi, jolla on näitä ominaisuuksia, saa jatkuvia moitteita.
Jotkut piirteet ovat lapsen ominaisuuksia, ja jos näistäpiirteistä lasta jatkuvasti rangaistaan, aiheuttaa se suurta tuhoa.
Kukaan lapsi ei ole paha tai ilkeä tarkoituksella. Tämän kun saisi kasvattajien päähän uppoamaan. Me aikuiset olemme vastuussa pikkuisten ja isompienkinlasten kasvun tukemisesta. kauan tiedetty totuus on, että valtaosa lasten saamasta palautteesta pitäisi olla positiivista, on täyttä totta. Koulun kasvatus sen sijaa perustuu enemmän negaatioon, rankaisemiseen väärin tehdyistä asioista, eikä oikeaan vältämättä edes ohjata.
Ehkä kasvatus- blogini ei kuolue vieläkään. Saa nähdä. Ja riippuu siitäkin, onko lukijoita.
27.12.2008 - 15:37
Genoveevan kasvatuksen jouluruno
Moni jouluna tavaraa keräilee
siltikin synkkänä heräilee
tuskin onnea, iloa tavara tuo
eikä kiire joulumieltä luo
mut kun annat aikaasi hetkisen
kuuntelet ystävää pikkuisen
hymyilet hellästi rakkaille
tauon suot turhille touhuille. Täyttyy sanoma jouluinen
meille lahja kai ikuinen
annettu iloksi ihmisten
Luoja sai aikaan ihmeen sen.
17.08.2008 - 09:22
Isopeikko kommenteissa tuumaili, etten lopettaisikaan kasvatusblogiani. No, heti ilmaantui asiaakin.
Nuorempi poika ei päässyt haluaamaansa lukioon, päätti sitten pitää välivuoden. Olisi ollut kuitenkin mahdollisuus mennä naapurikunnan lukioon. Poika oli siellä päivän, toisena valehteli olleensa ja käytti matkakuluihin ja johonkin avainpantiin tarkoitetut rahat ties mihin, yhteensä noin 38 euroa.
Kiukustuin valehtelusta ja rahan käytöstä, ja päätin olla illan omilla teilläni: parempi karttaa riitaa, ja samalla arvelin, etten aiemmista lupauksistani huolimatta vie poikaa tyttöystävänsä luo, matkaa 75 km. Kun ei puheet pidä toisin päin, ei minunkaan tarvitse pitää omiani.
Poika ilmoitti, että jos en vie, hän liftaa tai menee pyörällä. Laitoin tekstarin, että hyvää pyörämatkaa, että palaan maanantaiaamuun mennessä ja suljin puhelimen. Tämä oli perjantaina siis.
Lopputuloksena oli, että poika jaksoi polkea n 35 kilometriä, nakotti tien poskessa yksikseen nälissään lihakset jumissa, tyttöystävän äiti sitten järjesti kyydin, millä uljas sulho pääsi tyttönsä luokse fillareineen
Tekisi mieli olla julma ja sanoa, etten hae kotiin, lähde vaan fillarilla matkaan. Että kulutit menovesirahat, noin 38 euroa, torstaina ja perjantaina limuun, karkkiin, ties mihin turhuuteen.
Tai olisiko se edes julmuutta. Pari kertaa olen seissyt raha-automaatilla hölmistyneenä, kun poika on "lainannut" luottokorttiani ja tyhjentänyt tilini, tai soittaa jostain tai seisoo edessäni naama kirkkaana, että annatko rahaa, multa ihan totta putosi juuri antamasi 20 egee vaikka varmasti laitoin rahat taskuun.
12.03.2008 - 19:45
Suunnittelin jo lopettavani Genoveevan kasvatuksen. Mutta ehkä tätäkin henkireikää voi edelleen hyödyntää. Monta kertaa olen saanut hyviä vinkkejä ja tukea, eikä kaikki kaadu miehen niskaan.
Lapseni TET eli työelämään tutustumisjakso saa nyt harmaat hiukset kasvamaan päähäni.
Kaksi viikkoa pitäisi olla tetissä tämän 9- luokkalaisen. Hänen pyynnöstään järjestin työpaikaltani tet- jakson. Sato tässä:
- sunnuntai-iltana jo alkoi kahaa kivistää ja oli ripuli (tosiin en havainnut vessassa käyntejä), ma aamusta maha kipeä, ei päässyt lapsi mihinkään, paitsi iltapäivästä mopoilemaan.
- tiistain meni ihan ok
- keskiviikko: poikaa ei sanut sängystä ylös, lopulta puki vaatteet ja jäi sitten sänkyyn makaamaan. Lopulta kiukustuin, lähtökin oli 20 minuuttia myöhässä ja aloin huutaa. Pentu siihen, että en lähde mihinkään kun huudat. Sanoin että tuon auton asunnon eteen, ja siinä vaiheessa autoon ja matkaan. Autoa parkkipaikalta hakiessani pentu pomppasi mopon selkään ja katosi.
Tänään selitti: ei minulla ole motivaatiota tettiin kun siitä ei saa palkkaakaan. Voi kissan viikset. Tämä on tätä ollako vai eikö olla- aspergerlapsen äidin elämää. Vai olisko tällä kertaa kyseessä tavallinen kurittomuus johon auttais vanha kunnon selkäsauna. Ainakin tänään ajoittain on tuntunut siltä.
26.02.2008 - 20:16
Nyt Genoveevalla on suurperhe. Tavallaan ainakin.
Siihen kuuluu kahden biologisen lapsen lisäksi aviomiehen neljä jo aikuista lasta, kolmen lapsen puolisot ja yhteensä 11 lastenlasta.
Kyselin yhtenä päivänä, mitä hän ajattelee roolistani tässä kuviossa. Totesipa vain, että tuskin mitään ongelmia tulee, ainakin tähän saakka kaikki on sujunut hyvin. Yksi uusista "vävyistä" sanoikin, että päivää anoppi.
Itse sain aikoinaan puoliäidin, kun isäni avioitui. Uusi vaimo halusi olla jotain merkityksellistä ja aikamme haeskeltuamme totesimme, että puoliäiti on jees. Meillä äiti elää, emme halunneet uutta äitiä tai edes äitipuolta. Mutta jotta hän olisi osa systeemiä, kehitimme oman ratkaisun. Lapsilla on ollut puoliäiti tai mummo- sanalla täydennetty etunimi. Lapsillani olikin yhteen aikaan neljä mummoa; biologiset 2 kpl, puolimummo ja vielä ottomummona ystävättäreni. Rikkautta sekin.
10.02.2008 - 17:58
Uusperheen arki astuu minunkin elämääni muodossa, jota en ole kokenut aiemmin. Olen avioitumassa Vakituisen Elämänsulostuttajani kanssa, joten lapseni saavat tavallaan isäpuolen tai puoli-isän; heijastus tavastamme kutsua puoliäitiämme. Isäni avioituessa olimme epätietoisia miksi kutsuisimme isäni uutta vaimoa. Päädyttyämme puoliäitiin, olemme kaikki olleet tyytyväisä. Lapsillani on isänsä puolella ja toinen puolivanhempi menossa. Ovat asuneet yhdessä jo ainakin kaksi vuotta, taitaa jo olla kolme. Vieläkään lapset eivät pidä heidän asuntoaan "toisena kotina" niin kuin aikoinaan isänsä asuntoa. Nuorempani tokaisi minulle yhtenä päivänä, että hän ei hyväksy sitä että tänne muuttaa hänelle vieras ihminen. Muuten avioliittoni ei kuulu hänelle. Hän ei vain halua, että tänne tulee joku uusi aikuinen ja hän joutu sopeutumaaan uusiin sääntöihin. No, asumme toistaiseksi eri paikkakunnilla, joten tilanne ei muodostune kestämättömäksi nuorimmaiselleni. Ja kumppanillani ei ole suurta tahtoa muokata perhe-elämäämme. Aikoinaan neljän lapsen yksinhuoltajana ollessaan varmaankin viisautta karttunut ja hän osaa antaa lapsille aikaa muutoksiin. Otsikko lainattu samannimisestä artikkelista. 
27.01.2008 - 12:51
YK:n lastenoikeuksien julistuksessa mainitaan: 18. Vanhemmilla, laillisilla huoltajilla tai holhoojilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Lapsen edun on määrättävä heidän toimintaansa. Yhteiskunnan on tuettava vanhempia lasten kasvattamisessa.
Jotkut kasvattajat lukevat tuon niin, että vain vanhemmilla on vastuu. Siksi meillä Suomessa ei puututa muiden lasten touhuihin. Katsellaan sivusta kun lapset hajottaa paikkoja, hakkaavat toisiaan. juovat ja polttavat. Yhteiskunta olemme me, kaikki me ihmiset. minä ja sinä. Näin käsitän tuon sanan tässä yhteydessä. Siksi jokaisella on velvollisuus puuttua. Kasvatusta on jokainen lapsen ja aikuisen kohtaaminen. Jokainen vuorovaikutustilanne muokkaa tilanteessa olijoita. Siksi vastuu on jokaisen. Kun kuljet ohi etkä puutu, välittyy samalla viesti: tee mitä haluat tai vaikket haluaisikaan.... hätähuutosikaan en vastaa.
24.01.2008 - 13:22
Hienon kirjoituksen bongasin sivuilta http://daichi.vuodatus.net/blog/1070575, kirjoitus nimeltä totuta lapset luontoon. Mikäs sen parempaa lapsille, eivät lapset tarvitse tekomaailmaa leikkipuistoineen ja puuhamaineen. Luonto riittää, kodin ympäristä ja kaukaisempi maailma. Itse asiassa lapsille riittäisi leluiksikin kodin tavarat. Kaikenlaista purkkia ja purnukkaa on, paperia ja kyniä, erilaisia materiaaleja ja itse voi keksiä kaikenlaisia juttuja lisää.
22.01.2008 - 21:28
Mitä kaikkea lapsille pitää opettaa kotona?
Kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä on puhuttu niin kauan kuin muistan.
Kokemuksia on erilaisia: vanhempia jotka eivät opeta lastaan solmimaan kengännauhoja itse ja toisaalta opettajia, jotka edellyttävät vanhemmilta kertotaulun opettamista lapsilleen. Huippu tapaamistani opettajista oli sitä mieltä, että lapsi pitää opettaa kotona lukemaan - lukihäiriöinen lapsi.
Olen pitänyt tärkeänä opettaa lapsille taitoja, joita tarvitaan arkielämässä. Kirjastossa käyntiä, pankkiasiointia, bussilipun ostamista, kaupassa käymistä, vaatteiden huoltoa, siivousta, ruuan laittoa, pihan siivoamista, aikoinaan kasvimaan hoitoa, fillarin kumien vaihtoa - kaikkea mahdollista mitä kotona tehdään.
Olen yksi niistä vanhemmista, jotka mielellään pitäisivät kodin ja koulun erillään toisistaan; koululla on oma tehtävänsä, kodilla oma. Koti on primääriyhteistö, jossa pätee eri säännöt kuin koulussa. Kotona käyttäydytään ja näytetään tunteita eri tavalla kuin koulussa. On asioita, joita koulussa ei sallita, kotipihalla taas voidaan sallia.
Kodilla ja koululla on erilainen kasvatustehtävä. Päämäärän pitäisi olla sama: lapsen kasvun tukeminen. Mutta millaiseksi - siitä on erilaisia ajatuksia kullakin kasvattajalla. Yhtenäistä kasvatusfilosofiaa ei ole olemassa nykyaikana. Siksi kodin ja koulun yhteistyö on rajallista.
|
Kirjoittaja
Keskustelublogi kasvatuspulmien kanssa eläville vanhemmille ja kasvamisesta ja kasvatuksesta kiinnostuneille. Kommentit ja uudet aiheet tervetulleita ja toivottavia.
Sivupohja talvella ja kesällä
Laskuri
4.4.2007 alkaen
Saksittua muualta
Sinun lapsesi
Kirjoittanut: Kahlil Gibran
Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle. Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa. Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta. Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen. Sinä olet jousi
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.
|
![]](http://vuodatus.net/images/templates/red/top-right.png)
